Afroditen Apteekin toimintaidea on hyvin paljon samanlainen kuin Tupperwaren,
eli tuotteiden myynti on suurimmaksi osaksi kotimyyntiä.
Afroditen Apteekki kokoaa edustuslaukun, joka koostuu myyjän haluamista tuotteista.
Tämän jälkeen hän voi aloittaa työnsä itsenäisenä Afroditen Apteekin jälleenmyyjänä.
Myyntitilaisuudet järjestetään kotioloissa, tyypillisesti niin että
myyjän tuttava kutsuu kotiinsa ystäviään toimien kutsujen emäntänä.
Myyjä esittelee tuotteita ja vastaanottaa tilaukset.
Myyjällä ei siis tarvitse olla suuria määriä tuotteita kaapissaan,
vaan hän tilaa tukusta tuotteita vain sen verran kuin
myyntitilaisuudessa on tullut tilauksia.
Muutaman päivän päästä myyjä toimittaa tuotteet kutsujen emännälle,
joka sitten jakaa tuotteet niitä tilanneille tuttavilleen.
Edustajan ja ostajan kannalta toiminta on siis täysin riskitöntä.
Organisaatioon kuuluu ryhmänjohtaja, myyjät ja tukkumyyjät.
Ryhmänjohtajan tehtäviin kuuluu uusien myyjien koulutus ja tavaroiden
hankinta tukusta.
Ryhmänjohtajaksi pääsee kuka tahansa, joka tuo ryhmäänsä vähintään viisi
uutta myyjää.
Oleellisin ero verkostomarkkinointiin on se, että myyjä ansaitsee vain
omasta myynnistään, katteen ollessa varsin kohtuullinen eli 23 prosenttia.
Ryhmänjohtaja saa pienen provision ryhmänsä myynnistä palkkioksi
kouluksesta, mutta hänenkin merkittävin tulonlähde on oma myynti.
Afroditen Apteekki on rehellistä kotimyyntiä,
jossa ketään ei huijata esimerkiksi perättömillä
lupauksilla suurista tuloista.
Aloitukseen ei liity mitään taloudellisia riskejä, eikä
pakonomaista värväystarvetta ole.
Myyjät harjoittavat toimintaansa todellakin itsenäisinä jälleenmyyjinä.
ANSIO TULEE VAIN OMASTA MYYNNISTÄ !







Korutukku.com,
Itsenäisyydenk. 10 A 18,
33500 TAMPERE, FINLAND
myynti@korutukku.com
TEL:+358 40 727 5200